tiistai 14. joulukuuta 2010

Tunteellisia hetkiä.

Viime aikoina on taas ollut sellasta tunnelmaa että huhhuh.
Vanhat muistot taas nousee, aina näin joulun alla. Tykkään joulusta, kun voi yllättää ja ilahduttaa läheisiä & ystäviä. Joulu on myös mulle aika sellasta rakkaus aikaa. Ihanimpia muistoja löytyy kyllä. Onhan sitä myös suruakin hiukan ollu silloin. Mut useimpina jouluina ollut ihan hyvä meisinki.

Taas yhtenä päivinä kaikki eksät palas mun mieleen. Miksi minä oon säilyttäny melkein kaikkien mun exien kuvat. Tuli sellanen ahdistus, et voi juma. "Taidan olla aika kamala poika, kun kenenkään kanssa en onnistu, tai että mussa on pahasti vialla, kun tuonkaan ihanan kanssa ei enää olla yhdessä" Kaipaan niitä ihanimpia hetkiä, melkein jokaisen kanssa noista. Mutta ei, tulen kai sitten aina epäonnistumaan. Ja kaikki vaan sanoo aina, "että voi äläs nyt, kaikkihan tuonlaisesta ihanasta pojasta haaveilee niinkuin sä oot." ja sit kun tulee ero, ni sellanen perus klisee tulee aina, tää ei johdu yhtään susta, vaan musta, sä oot kyllä tosi ihana ja muuta" Hah, ja paskat, ne vaan halua musta aina eroon. Mä taidan olla sit vaan liian kiltti, tai hemmottelen ne pilalle, kun tykkään antaa lahjoja, ja antaa tytölle sellaisen tunteen, et se olis mun oma prinsessa, yms.

No ei kait tässä sitten mitään, onhan sitä kokoajan kaikenlaista menossa.
Hih,taidankin pyytää lahjatoiveena joulupukilta yhtä sellaista pikkuista peikkotyttö prinsessaa. :p

Toinen juttu mikä nousee mieleen usein näin jouluisin on sellainen, kun mun broidi seurusteli n.3.v yhden tytön kanssa joka oli mulle ihan kuin isosisko. Aina jouluisin kokoonnuttiin meille, kaikki oli onnellista aikaa. Pidin siitä. Siihen aikaan broidi oli ostanut huvikseen huuto.netistä vanhan super nintendon. :DD sitä sitten pelattiin, välillä uusia pelejä siihen ostettiin, yms.
Yhtenä jouluna vaan pelailtiin, innokkaimpina minä ja se broidin tyttöystävä. Olin muistaakseni 9.luokalla. Yhtenä joulun pyhänä sit porukat sanoo, että jeps me lähtään tässä mökille käymään, saattaa mennä muutama päiväkin, olkaahan kiltisti! Muistakaahan käydä myös ulkona. Vastattiin jotai, et joojoo, hyvää mökkeilyä! Vähän ajan päästä joku siinä sano, et hei, nyt tarvis sitä kaljaa, joo ja vois vetää muutamat sauhut, mä olin sillee et woot? No nehän toi sit bongin sinne, ku sillä aikaa ite vaan pelailin, no tulipa sentään hauska ilta, kutsuttiin muutama muukin kaveri pelailemaan. Niitä hetkiä kaipaan vieläkin, harmi vaan, että en ole nähnyt sitä tyttöä enää, kun heillä tuli ero broidin kanssa, eivätkä sen jälkeen pitäneet yhteyttä.

Nyt menossa pieni selvä ajankohta, en enää niin paljon päihteitä käytä, kuin jotain pari kuukautta sitten. Pitäs ruveta lenkkeilemään ihan kunnolla, kun nää ihrat mitkä kehossa on, ni rupee taas ahdistaa. Mutta jeps, taidan lopettaa tähän ja rupean lukeaa teidän blogejanne. Kun nyt mulla on ainakin viikko vapaata.

maanantai 29. marraskuuta 2010

100. merkintä tänne!

Wou. Nyt tuo raja on rikki!
Muistan vieläkin ku aloitin tän blogin, kun oli pakko purkautua johonkin, ja ei viitsinyt oikein myöntää tätä ongelmaa, muuten kuin kirjoittamalla. 2009 vuonna siis ekan kerran kirjoitin tähän blogiin. Aikaa on siis kulunut, mut ongelma ei oo mihinkään hävinny. Tietysti välillä on ollu ihan kuivilla, mut ei ne jaksot valitettavasti kauaa kestä. :(

Oon huomannut että etenkin kesä on vaikeinta aikaa, silloin melkein aina oon sellasessa olotilassa, että kaikki mitä syön on jossain vaiheessa oksennettava pois. Nää pari kesää onki ollu just sellasia, et muutaman kerran päivässä tuli oksennettua. Viime aikoina se on ollu sellasta, et viikossa noin kaks kertaa. Noin muuten tulee syötyä aika terveellisesti, paitsi että karkkeja tulee joskus vedettyä. Yritän sitäkin vähentää nyt.

Taidan myös olla aika sekaongelmainen sikiö. Alkoholia menee. Välillä lääkkeitä, mutta ei onneks hirveästi. Tänä viikonloppuna tuli oltua aika sekasin, yks kaveri sano et hei, vedetää käsidesillä pää sekasi. Olin aluksi et mitäs vittua ! ei Ikinä! mut tulihan sitä sit kokeiltua. Ei se sen ihmeempää ole kuin 80% viinakaan. Hieman puhtaampaa kylläkin.
Mutta ei ollu kyllä mikään paha olo aamulla.

Tässäpä taas kuulumisia. Nyt lupaan, että yritän ainakin joulukuussa lisää kirjoitella tänne. Ja lukea enemmän myös teidän blogeja! On kyllä hirveän ikävä teitä ollu<3

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Tännekin taas tulee kirjoiteltua..

Vaikka eihän tässä kovin mitään ole tapahtunut. Samaa paskaa.
Pieni syyslomakin tossa oli, se meni kyllä tosi nopeasti, ja aika kovasti sekoilua ja yms. Ei tullu onneks syötyä melkein yhtään, kun tuli oltua niin aineissa, ni ei sitä huomannu. Voisipas aina olla sellaista. Nyt kilot taas takaisin tullu. :((

Tänäänkin tuli syötyä aika paljon, ja illalla sitten pää vessanpönttöön ja oksentamaan.
Porukoilla tällä hetkellä taas olen, tai no en oo vähään aikaan täällä ole ollut. Oli vähän ikävä mun kissaakin, tosin se kyllä oli viikon mun kämpillä.
Nyt alkaa jo hieman väsyttää, vois ottaa vielä jonkun tabun et sais unta, hieman myös päänsärkyä tässä, mutta katsellaan taas. Kiva kun ootte vielä pysyny lukijoiden joukossa. :)

lauantai 2. lokakuuta 2010

Oktoberfest

Jea, Nyt on sit kai se virallinen kaljakuu! Hehheh.
Eipä ole tässä viime viikkoina paljon tapahtunut. Hieman siis masentavaa. Siksikin masentavaa, että pientä vastoinkäymistäkin ollut.. nimittäin kun kirjoitin silloin viimeksi niistä iho-ongelmista. niin ne vaan pahentu, en pystynyt nukkumaan, kutina oli sietämätöntä, pyörin vaan sängyssä ja toivoin että aika menisi nopeammin ja olisi aamu. Lopulta oli pakko mennä taas lääkärille näyttämään iho. Noh, joudunkin sit päivystykseen tossa viikko sitten torstaina. Oli tullu yks sellainen pieni tulehdushaava taipeiseen ja jalassaki oli. Se ärsytti myöskin, että koko juttu kesti tosi kauan, musta otettiin verikoe, olin sairaalassa seurannassa, ja kiva jouduin makaamaan yli 3h. Katsoin vaan ylös kattoon ja mietiskelin. Melkein jouduin jäämään yöksi, kun tulehdusarvot oli aika korkeella, mut puhuin lääkärin ympäri ja se suostu et pääsen kotiin, apteekin kautta.. ja sit pääsinkin himaan. Nyt mulla on antibioottikuuri. Kefexin 500mg... Ja eipä kuulemma haittaa jos alkoholia pikkuisen tulee juotua. Kunhan vain muistaa ottaa lääkkeet. :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

maanantai 20. syyskuuta 2010

Wou,

Oli suhteellisen kiva päivä tänään.
Aurinkokin jaksoi paistaa jollakin tavalla, sinne asti kun oli tarvis, koulun jälkeen puistoon istuskelemaan kaverin kanssa, muutamat juomat messiin, ja chillailemaan. Muistelemaan vielä kesää. Nooh, en mä kyllä usko, että vielä on sanottu hyvästi puistokeleille ja puistoille. Kyllä mä taidan viettää siellä pitkään syksyynkin aikaa.

Mut äh, tuntuu että paisun vaan, yritän olla syömättä, oon vaan sillä nesteimäisellä ruokavaliolla, mutta eipä se näytä onnistuvan, pakko jotain koulussakin sitte ottaa, ja siinä sit tulee huono omatunto, muutaman kerran tullu oksennettua jossain koulun vessassa. Silloin ku olin duunissa ni kävin sillonki vessassa aina ruokatunnin aikana, nyt on kuitenki vähä rauhoittunu toi oksentelu.

Toinen ongelma on sit nuo iho-ongelmat. En tiedä et onko mulla ihan atooppista ihottumaa, mut kummiski, ei se tällä hetkellä ihan pahana ole, jaloissa ja taipeissa on ikäviä kohtia.
Tossa pari vuotta sitte mulla oli kokoajan iho kutiseva, ja kävin apteekeissa vertailemassa et mikä voide mulle sopis. Se on kyllä tosi vaikeeta, tuntu että ei tässä oikein mikään näistä voiteista auta, vaikka pistää niitä, ni tuntuu et kutina vaan lisääntys.

Nyt on taas aika väsy olo, heippatihei vaan!

lauantai 18. syyskuuta 2010

Alkaiskohan uus inspis.

Niin, jotenki tää syksy on menny sillee, et ei oo jaksanu raahautua lenkkeilemään kovin paljon. Tänään sitten tuli juostua, ja ihan mukavastihan se onnistui. Oli myös ihan sopiva ilmakin, ettei satanu.

Tämä viikonloppu olla hiukan rauhallisempi taas vaihteeksi. Tuli katsottua ruotsalaisia teinileffoja, kuten Fucking Åmal, Hip Hip Hora ja mitä näitä nyt on. Huvittavaa sinänsä katsella noita, kaikki tuon ruotsigenren leffaedustajat ovat aina ihan samanlaisia kuvauksia tyypillisen ruotsalaisteinin elämästä. Melkein kaikki päänäyttelijätkin on muuten aina sellasia perusblondeja ja vaaleita.

Ensi viikonlopuks voisi kehitellä kyllä jotain muutakin tekemistä, viikolla tulee kans ehkä baareiltua.

Palaillaanpa taas !

lauantai 4. syyskuuta 2010

Aika masentava syysilma

Tulin täksi viikonlopuksi porukoilla käymään. En oo oikein muuta jaksanut kuin leffoja katsella.
Porukat onneksi mökillä, yks kaveri messissä. Eilen porukat oli vielä täällä, ni äh, ihan hirveäksi syöpöttelyks se ilta meni. Paino varmaa nousi kilolla. Tänää sit menny vähä rauhallisemmin.
Tänään tulee otettua kyllä nestettä enemmän, kaverin kanssa lähdettiin alkoon. Varmaan iha hauskaa tänään.

Pitää vaan koittaa sit olla menemättä täs lähistöllä mihkään vitun pizzeriaan syömään darra-ruokaa. Mutta jep, eipä murehdita huomista, elä tänään täysillä! :p
Tuli eilen katottua Sweeney Todd leffa. Oli kyllä taas hieno leffa, missä Johnny Depp näyttelee.
Tänäänkin tulee varmaan katsottua koko ilta leffoja, tai sitte simpsoneita & south parkin tuotantokausia. :)

Seuraavaan kertaan taas. :)